Töitä Suomesta auttaa rekrytoinnin haasteissa

Lähikuva tummahiuksisesta naisesta, joka katsoo suoraan kameraan

– Kuvaillessani työtäni maaseutuun erikoistuneessa henkilöstöpalveluyrityksessä, ihmiset ajattelevat heti maataloutta. 

Riikka Koskinen, Työtä Suomesta Oy:n toimitusjohtaja

Töitä Suomesta on MTK:n, Suomen Kylien ja ProAgria Keskusten liiton perustama itsenäisesti toimiva henkilöstöpalveluyritys, jolla on yksi selkeä tavoite – auttaa työllistämisen haasteissa Suomen maaseutualueilla. Alun perin yrityksen toiminta keskittyi lähinnä maatalousyrityksiin, mutta tämän asiakasryhmän toimeksiannot kattavat enää vain 10% koko yrityksen liikevaihdosta. Nykyään Töitä Suomesta auttaa yrityksiä eri toimialoilla koko Suomessa ja hoitaa sekä suuret että pienet rekrytointitoimeksiannot – aina yksittäisistä työntekijöistä kymmenien henkien rekrytointeihin. Toimeksiantoja tulee muun muassa johtotehtäviin, lypsykarjatiloille, tehdasympäristöihin, logistiikka-alalle, teollisuuden tehtäviin sekä ravintola-alalle. Töitä Suomesta Oy:lta saa tarvittavan avun koko rekrytointiprosessin osalta tai räätälöitynä vain niiltä osin, joissa tarve on suurin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi työpaikkailmoituksen julkaisua ja markkinointia, työnhakijoiden esiseulontaa tai henkilöarvioinnin tekoa. 

Vain osa maaseudun yrityksistä toimii maatalouden sektorilla

Yrityksen toimitusjohtaja Riikka Koskinen törmää työssään usein maaseutunäkemyksen haasteisiin. Töitä Suomesta on maaseutuun erikoistunut henkilöstöpalveluyritys, mutta usein maaseudulla toimivat yritykset yhdistetään ruuantuotantoon ja metsänhoitoon. – Kuvaillessani työtäni maaseutuun erikoistuneessa henkilöstöpalveluyrityksessä, ihmiset ajattelevat heti maataloutta. Kun pidän puheenvuoroja, kysyn usein yleisöltä, tuliko heillä ensimmäisenä mieleen pellot, traktorit ja lehmät, kun mainitsin maaseudun. Lähes kaikki vastaavat myöntävästi, vaikka todellisuudessa vain pieni osa maaseudun yrityksistä toimii maatalouden sektorilla.

Työpaikat saadaan täytettyä satsaamalla rekrytointiin

Työvoiman saatavuus vaihtelee valtavasti alakohtaisesti. Maatalouden ammatteihin hakemuksia saattaa tulla niukasti, kun taas suuremman ravintolaketjun tarjoilijarekrytoinnissa kriteerit täyttäviä hakemuksia saattaa tulla kymmeniä. Vaikka Riikka tunnistaa työvoiman saatavuuden haasteet, hän kehottaa yrityksiä satsaamaan rekrytointiin parempien tulosten saavuttamiseksi. Vaikka oikeanlaisen työntekijän löytämisestä jouduttaisiin maksamaan, investointi usein maksaa itsensä takaisin, sillä tehtävään saadaan juuri toimenkuvaan sopiva henkilö. Todennäköisyys oikean tekijän löytymiseen kasvaa huomattavasti, kun rekrytointi hoidetaan huolella ja ammattitaidolla.

Kaksi iloisen näköistä naista nojaa aitaan metsän siimeksessä
Toimitusjohtaja Riikka Koskinen ja palvelupäällikkö Hennamari Toiviainen

Kansainvälinen rekrytointi EURES-palvelun kautta

Töitä Suomesta panostaa erityisesti siihen, että yritykset löytävät työntekijöitä läheltä ja paikallisesti, mutta se myös tukee kansainvälisten osaajien rekrytointia silloin, kun kotimainen työvoima ei riitä. Töitä Suomesta on jo kolmekymmentä vuotta toimineen EURES:in jäsen ja Riikka on EURES asiantuntija. Alun perin EU:n komission perustama, mutta nykyään ELA:n, eli (European Labour Authority) alaisuudessa toimiva verkosto, jonka tehtävänä on edistää työperäistä liikkuvuutta EU ja ETA -alueilla. Tämä tarkoittaa sitä, että Riikalla on tuhat kollegaa ympäri Eurooppaa, joilta hän voi pyytää rekrytointiapua ja jättää työpaikkailmoituksia myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Töitä Suomesta hyödyntää EURES-verkostoa erityisesti silloin, kun kotimaisen työvoiman saatavuus ei riitä, ja ulkomainen työvoima tuo tarvittavaa osaamista.

töitä suomesta oy

Vuonna 2018 havahduttiin siihen tosiasiaan, että Suomesta puuttui toimija, joka olisi ottanut maaseudun työllistämisen ja henkilöstöasiat omakseen. Syntyi ajatus yrityksestä ja vuonna 2020 näki päivänvalon Töitä Suomesta Oy.

Työperäisestä maahanmuutosta positiivisia kokemuksia

Kansainvälinen rekrytointi on myös osa ratkaisua alueellisen elinvoiman säilyttämisessä, sillä se tuo uusia osaajia maaseudulle ja pienemmille paikkakunnille. Suomessa työperäisiä maahanmuuttajia houkuttelee erityisesti maan turvallisuus, vaikka sääolosuhteet voivatkin tuntua haastavilta. Riikan mukaan työvoimaa olisi ulkomailta saatavilla, jos heitä osattaisiin rekrytoida. Kansainvälinen rekrytointi vaatii tavallista enemmän työtä kulttuurierojen ja byrokratian osalta, mutta työntekijät ovat yleensä sitoutuneita jäämään työhönsä. – Kun työnantaja hoitaa asiat hyvin, maahanmuuttajat osoittautuvat usein lojaaleiksi ja pitkäaikaisiksi työntekijöiksi. Naapurikunnasta palkattu työntekijä saattaa paljon herkemmin alkaa etsimään uutta työtä omasta kunnasta.

Sisällöntuotantoa tukemassa Keskitien säätiö
Maaseudun ja asutuskeskusten väestöryhmien ymmärtämystä ja sovinnollista yhteistyötä vuodesta 1964.

Lisää artikkeleita

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *