Kasvun

pirkanmaa

Jänissaari, Suomensaaren sauna

– Visit Tampere, Tampereen kaupunki,  kuvaaja Laura Vanzo

Kasvun Pirkanmaa on merkittävä sisämaa-alue

Kasvun Pirkanmaa on merkittävä sisämaa-alue monessa suhteessa. Pirkanmaan maakuntakeskus Tampere on väkiluvultaan Suomen kolmanneksi suurin kunta ja lähikuntineen Suomen toiseksi suurin kaupunkialue. Tampere on myös asukasmäärältään Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Pirkanmaan väestötiheys on toiseksi suurin koko Suomessa ja yli kaksi kertaan koko maan keskiarvon. Suurin osa väestöstä on keskittynyt Tampereen keskustaajamaan.

Pirkanmaan bruttokansantuote on toiseksi suurin koko maassa

Pirkanmaan bruttokansantuote on toiseksi suurin kaikista maakunnista heti Uudenmaan jälkeen. Muuttovoittoisen Pirkanmaan innovaatiotilannekuvassa näkyy kaksi vahvaa trendiä, kansainvälisyys ja digitaalisuus. Digitaalisen teknologian vahva traditio ja Tampereen korkeakouluyhteisö houkuttelevat maakuntaan investointeja. Vetovoimaa lisää ekosysteemin monipuolisuus, jota heijastelee osuvasti muun muassa kasvuyritysten määrän positiivinen kehitys. Tampereelle on myös kasvanut valtakunnallisesti merkittävä ICT-keskittymä.

Pirkanmaan maasto ja saavutettavuus

Pirkanmaan metsät ovat kuusivaltaista mustikkatyyppiä Pirkanmaa on pinnanmuodostukseltaan vaihtelevaa. Maakunnalle yleisiä maisemia ovat mäet ja kukkulat, mutta alueen lounaisosassa on myös suhteellisen laajoja tasankoja, joita hyödynnetään viljelymaina. Alueella sijaitsee kolme kansallispuistoa,  Seitsemisen- ja Helvetinjärven kansallispuistot sekä Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto, joka on osittain myös Satakunnan maakunnassa.

Pirkanmaa on myös sisämaan junaliikenteen keskus. Pirkanmaalla yhdistyy päärata Helsingistä Ouluun ja ratayhteys Turusta Jyväskylään. Myös Tampereen kaupunkialueella panostetaan joukkoliikenteen. Kaupungin ensimmäinen raitiovaunureitti avataan 2021.

Lähteet Pirkanmaan liitto, Wikipedia

Millaisia alueita Pirkanmaan maakunta pitää sisällään?

Kaupunki-maaseutuluokituksen mukaan Pirkanmaa pitää sisällään kaikkia luokituksen alueita. Maakuntakeskus Tampere ja Valkeakoski ovat sisempää kaupunkialuetta. Kartta © Syke ©  Maanmittauslaitos

Pirkanmaan kartta jaoteltuna kaupunki-maaseutuluokituksen mukaisiin alueisiin. Kartta on julkaistu vuonna 2020 perustuen vuoden 2018 tilastotietoihin.
Pirkanmaan kartta jaoteltuna kaupunki-maaseutuluokituksen mukaisiin alueisiin. Kartta on julkaistu vuonna 2020 perustuen vuoden 2018 tilastotietoihin.

Pirkanmaan kunnat

Akaa,  Hämeenkyrö,  Ikaalinen,  Juupajoki,  Kangasala,  Kihniö, Kuhmoinen, Lempäälä,  Mänttä-Vilppula,  Nokia,  Orivesi,  Parkano,  Pirkkala,  Punkalaidun,  Pälkäne,   Ruovesi,  Sastamala,  Tampere,  Urjala,  Valkeakoski, Vesilahti,  Virrat,  Ylöjärvi

Pirkanmaa lukuina

  • Maakunta perustettu 1991
  • Maakuntakeskus Tampere
  • Kuntien määrä 23, joista 12 käyttää kaupunki-nimitystä
  • Väkiluku 523 917 henkeä
  • Maa pinta-ala 12 585,34 m² 
  • Väestötiheys 41,6 henkeä/m²
  • Maakunnan keskimääräinen veroprosentti 20,67%
  • Yli 65 vuotta täyttäneiden määrä väestöstä 21,33%
  • Maakuntalehti Aamulehti
  • 2866  järveä, Järvi-meriwiki
  • Maakuntalaulu Kesäpäivä Kangasalla

Alla olevasta kuvasta näet Pirkanmaan alueluokitusten väliset väestö- ja työllisyyssuhteet. Kartta © Syke  Pirkanmaan kaupungistumisaste on 75%

Pirkanmaan maakuntatilastokortti kuvaa maakunnan sisäisiä alueita kaupunki-maaseutuluokkien mukaisesti, sekä antaa tietoa väestökehityksestä ja työttömyysasteesta.

Pirkanmaa lukuina on päivitetty 8.5.2021. Maakuntien liitot päivittävät tilastojaan useita kertoja vuodessa.
Hae tuoreimmat tiedot Pirkanmaan liiton tietoa Pirkanmaasta- välilehdeltä

Pirkan kylät kutsuu

Linkkejä Pirkanmaan kylien kotisivuille

Kuva Pirulanvuoren näkötorvi, Visit Sastamala

Faktoja Pirkanmaasta

– Aitolahden Hirviniemestä on löydetty arvoituksellisia hiilipusseja, jotka ovat alkeellisen mikrobitoiminnan jäänteitä noin kahden miljardin vuoden takaa. Niitä on löytynyt muualta maailmasta vain Etelä-Afrikasta ja Kanadasta.

– Pirkanmaalla arvostetaan lähiruokaa! Syyskuisella Lähiruokasafarilla pääsee tutustumaan maakunnan lähitiloille.

– 1984 vuodesta alkaen Tampere tunnetuksi ry on järjestänyt  Tampereen kukkaisviikkoja. Silloin kukkasin koristellussa kaupungissa järjestetään toistasataa erilaista tapahtumaa kiertokävelyistä viinikylään. 

– Näsijärvellä liikennöivä höyrylaiva Tarjanne on viimeinen pitkän linjan matkustajahöyrylaiva Suomessa ja maailman vanhin edelleen liikenteessä oleva alkuperäistä reittiä kulkeva matkustajahöyrylaiva.

– Hollywood-elokuva Dual on kuvattu Tampereella.

Kuvat © Visit Tampere, Tampereen kaupunki

Tampere, Tammerkoski illalla, kuvaaja Laura Vanzo
PyhäNäsi järvien reitti, Tahmelanranta, kuvaaja Laura Vanzo
Seitsemisen kansallispuisto, Ylöjärvi, kuvaaja Laura Vanzo
Helvetinjärven kansallispuisto, Ruovesi, kuvaaja Laura Vanzo