Olen Daniel Katajamäki ja opiskelen tällä hetkellä Saarijärven lukiossa. Haluan elää maalla omalla tavallani muita kunnioittaen ja nauttia monipuolisista harrastuksista, vapaudesta ja luonnon läheisyydestä.
Opiskelen musiikkia Saarijärven Viitasalo opistossa. Soitan pääasiassa sähkökitaraa ja viulua, lisäksi laulan ja soitan muita bändisoittimia kuten pianoa. Vapaa-ajalla tykkään käydä kalastamassa. Kesällä veneilen Saarijärvellä ja talvella käyn pilkillä ympäri Keski-Suomea. Viihdyn muutenkin luonnossa ja retkeilen myös välillä, kun siltä tuntuu.
Tarina jatkuu Paajalaan..
KESKI-SUOMI
PAAJALAN KYLÄ, PYLKÖNMÄKI
5 parasta asiaa Paajalassa asumisesta
- Luonnon rauha ja hiljaisuus
- Voi tehdä oikeastaan mitä haluaa
- Maalle tullessa pääsee ikään kuin eroon muusta maailmasta
- Voi käydä kalastamassa pienillä lammilla ja järvillä
- Voi elää omalla tavallaan ja monipuolisesti
Näin päädyin Asumaan PAAJALAAN
En ole varsinaisesti päätynyt asumaan maalle, koska olen syntynyt siellä. Isäni on Paajalasta kotoisin, mutta äitini on muuttanut maalle Vantaalta. Tällä hetkellä perheeni asuu viikot Saarijärven keskustassa koulun ja harrastusten vuoksi, mutta viikonloput vietämme yhdessä Paajalassa.
Mitkä ovat maalla asumisen suurimmat haasteet?
Suurimmat haasteet maalla elämisessä ovat varsinkin talvella lumen kanssa. Tiet saattavat olla tukossa ja ei pääse liikkeelle. Kesällä ei ole juurikaan isoja haasteita, jos ei ota huomioon ötököitä, joita kyllä löytyy paikoitellen enemmän kuin tarpeeksi.
Mitä haluat sanoa maallemuuttoa harkitseville?
Maallemuutto voi tarkoittaa vain hyvää asiaa. Enemmän tilaa tehdä mieluisia asioita ja pääsee olemaan luonnon lähellä
Daniel Katajamäki
Seuraa Danielia:
IInnostuitko maalla asumisesta? Lue lisää tarinoita maaseudulta
Paajalan kylä kuuluu Saarijärven kaupunkiin
Saarijärvi on kaupunki-maaseutuluokituksen mukaan maaseudun paikalliskeskus ja paikkakuntakohtaisen kuntaluokan mukaan ydinmaaseutua.
Siirry blogiin tai tutustu henkilökuviin maaseudulta