Sanna halusi enemmän aikaa elämälle

”Olin käynyt saarella läpikulkumatkalla ja ihastuin”

Olen Sanna Könönen-Wahlsted ja asun Maarianhaminassa, Ahvenanmaan maakunnassa. Pääasiallinen työtehtäväni on Åland Convention Bureau Manager, mutta tällä hetkellä työskentelen myös Lehdistö/media -tapahtumien parissa.

AHVENANMAA

Maarianhamina

5 parasta asiaa Ahvenanmaalla asumisesta

  • Läheisyys kaikkeen, ruotsiksi ”ö-tid 10 min”, eli saari-ajasta 10 min kaikkeen. Kaikkialle on lyhyt matka, luontoon, meren äärelle, kauppaan, kulttuurielämään, keskustaan, satamaan/lentokentälle, päätöksentekoon, vapaa-aikaan
  • Pyörällä pääsee joka paikkaan
  • Helppo hoitaa asioita virastoissa ja muissa paikoissa
  • Enemmän vapaa-aikaa, kun työmatkoihin ei kulu kuin 20 min
  • Turvallinen asua ja elää ”kaikki tuntevat kaikki”

Näin päädyin asumaan Ahvenanmaalla

Muutin Ahvenanmaalle 1989. Vuosi sitä ennen olin käynyt saarella läpikulkumatkalla ja ihastuin. Asiaa kuitenkaan sen enempää ajattelematta vajaa vuosi tämän piipahduksen jälkeen tuli mahdollisuus muuttaa pariksi vuodeksi Ahvenanmaalle. Ajattelin tämän olevan hyvä tilaisuus oppia ruotsinkieltä ja sitä kautta parantaa työmahdollisuuksiani. Vuosia Ahvenanmaalla on nyt kertynyt yli 30. Osasta näistä vuosista olen opiskellut niin Tukholman kuin Uppsalan yliopistoissa ja noin kymmenen vuoden ajan Ahvenanmaa oli pelkästään vapaa-ajan kohde kun asuimme Tukholman ulkopuolella mieheni kotiseudulla.

Suurkaupungin tapa elää, pitkine työmatkoineen (noin 2,5h päivässä) alkoi kuitenkin tuntua merkityksettömältä ja kaipuu rauhallisempaan ja turvallisempaan ympäristöön, jossa olisi enemmän aikaa itselle, perheelle, harrastuksille, alkoi kyteä.

Sanna Könönen-Wahlstedt kalastusveneessä Ahvenanmaan ilta-auringossa.
Sanna kalastusveneessä Ahvenanmaan ilta-auringossa.

Enemmän aikaa elämälle

Suomessa peruskoulun ja lukion käyneenä aloin myöskin entistä enemmän kyseenalaistaa Ruotsin koulujärjestelmää ja sen luomaa pohjaa jatko-opinnoille ja elämälle. Halusin paremman peruskoulutuksen tyttärellemme. Oli myöskin turhauttavaa nähdä omaa lastaan ainoastaan aikaisin aamulla ja pari tuntia ennen nukkumaanmenoa viikonloppujen lisäksi.

Ahvenanmaalla on yksinkertaisesti enemmän aikaa elämälle. On helpompaa harrastaa ja myös löytää aikaa osallistua eri yhdistysten toimintaan. Täällä voin olla yhteiskunnallisesti aktiivisempi ja olen mukana Lions- ja Rotary -järjestöjen toiminnassa, sekä Koti ja Koulu -yhdistyksen hallituksessa. Usein luullaan että maaseudulla kulttuurianti on todella köyhää. Ahvenanmaalla asuessamme käymme useammin näyttelyissä, teatterissa, musikaaleissa kuin Tukholmassa asuessamme. Täältä on myöskin helppoa tehdä päivä- tai viikonloppumatka Tukholmaan, Turkuun tai Helsinkiin. Myöskin Tallinna on normaaliaikana vain pienen laivamatkan päässä.

Nainen istuu laiturilla kesäpäivänä Ahvenanmaalla

Mitkä ovat maalla asumisen suurimmat haasteet?

Tällä hetkellä isona haasteena on ennenkaikkea Covid-19 tuomat rajoitukset. Veroraja ja sen mukana tuomat rajoitukset ostaa tuotteita Ahvenanmaan ulkopuolelta vievät välillä hermot. Myöskin liikkeiden tarjonta on välillä kiusallisen rajoitettua. Toisaalta maalla asuminen on myöskin kasvattanut minua kuluttajana. Monesti kyseenalaistan hankinnan tarpeellisuuden. 

Mitä haluat sanoa maallemuuttoa harkitseville?

Mieti mikä on merkityksellistä sinulle ja perheellesi, mihin haluat aikasi käyttää, mitä haluat tehdä. 

Sanna Könönen-Wahlsted, kuvat ja teksti

Innostuitko maalla asumisesta? Lue lisää tarinoita maaseudulta

Maarianhaminan alueen luokitukset

Maarianhamina on kaupunki-maaseutuluokituksen mukaan maaseudun paikalliskeskus ja paikkakuntakohtaisen kuntaluokan mukaan ydinmaaseutua

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *