Tarja Jalkala,
Pulkonkoski
Työskentelen insinöörinä valimolla kokopäiväisesti ja toimin lisäksi osa-aikaisena maa- ja metsätalousyrittäjänä.
Viljelemme kotitilaani ja huolehdimme metsänhoidosta, joten yhdistän päivätyöni tilan ylläpitoon liittyviin töihin.
Listaa 5 parasta asiaa maalla asumisesta
- rauha
- rakkaus
- pyyteetön apu
- luonto
- maaseudun mahdollisuudet
Miten päädyit asumaan maalle?
Olen maalta kotoisin. Kävin muutaman lyhyen pätkän kaupungissa, mutta tiesin jo nuorena ettei se ole paikkani. Viimein vuonna 2019 palasin perheen kanssa kotipaikalleni. Ympyrä sulkeutui.
Näin muualla asuessani viikoittain unta täältä ja unet loppuivat kun pääsin takaisin kotiin. Täällä voin lähteä metsälle omasta pihasta tai kalaan omasta rannasta.
MAANINKA
Maalla asumisen suurimmat haasteet
Totta kai kun käy töissä 80 km päässä, päivät on lyhyitä kotona. Talvi voi olla ankara jo lumen takia ja on oltava tarvittaessa vaikka yöllä linkoamassa. Kuitenkin nautin suunnattomasti siitä, mitä saan tehdä.
mitä haluaisit sanoa niille, jotka suunnittelevat maallemuuttoa?
Maalla on mahdollisuuksia. Lapset saa kasvaa turvallisessa ja puhtaassa ympäristössä. Maalla ollaan aina valmiita auttamaan. Sanoisin kyllä että yhteisöllisyys on vahvempaa maalla.
Maalla voi tehdä asioita nykyaikaisesti tai käyttää myös vanhoja metodeja. Esimerkiksi tälle kesälle kuivattiin jäniksille heinää seipäillä. Olipas ihana kokemus ja varmasti jatkuu ensi kesänä.
Tarja Jalkala, Maaninka
maaseudusta

Tulevaisuuden ilta Karstulassa kirkasti näkemyksiä
Karstulassa 2035 arvostetaan monimuotoisuutta, yhteisöllisyyttä ja omavaraisuutta. Tulevaisuus rakentuu merkityksellisyyden, hyvinvoinnin ja innovaatioiden varaan, yhdistäen perinteet ja uudistumisen. Tulevaisuuden Karstulassa

Tulevaisuuden iltapäivä Saarijärvellä herätti toivoa
Tulevaisuuden iltapäivässä Saarijärvellä korostui, että tulevaisuus rakentuu teoista ja päätöksistä tänään. Millainen olisi Saarijärven toivottu tulevaisuus? Keskustelut avasivat näkemyksiä ja

Valtakunnallinen Maaseutupoliittinen selonteko kaipaa sinun ääntäsi – käytä sitä!
Valtakunnallinen maaseutupoliittinen selonteko on nyt lausuntokierroksella, ja se koskettaa meitä kaikkia. Selonteko tulee linjaamaan, miten tulevaisuudessa kehitetään Suomen maaseutualueita, jotka

Maaseudulle ja saaristoon muuton kannustimet
Tuoreessa Valtioneuvoston kanslian julkaisussa 2025:7 (Lassander & Aho 2025) on tarkasteltu maallemuuton kannustimia käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta. Landen kaiku on koonnut yhteenvedon
Tervetuloa maaseudun äänitorveksi !
Jos kiinnostuit aiheesta, jaa sisältö omalla kanavillasi ja ryhdy seuraamaan meitä Instagramissa